-->

Sivut

torstai 7. huhtikuuta 2016

Rockystako hajuerottelija?

Saimme Rockyn kanssa mahdollisuuden päästä testaamaan Koiruuksien Klubin "Hajuerottelun alkeiskurssi" -verkkokurssia. Tästä kurssista on kaksi versiota, itsenäisen treenaamisen kurssi, sekä kurssi jossa on myös livetunnit. Me pääsimme kokeilemaan livetunteja!

Rocky on aina ollut kiinnostunut asioista, joissa täytyy käyttää nenää ja sen takia olikin kivaa päästä juuri tälle kurssille. Tähän mennessä olemme aina käyneet paikan päällä suoritettavilla kursseilla, joten tämänlainen toteutus oli meille täysin uutta. Kurssi toteutettiin siis web-kameran välityksellä, jolloin saimme palautetta työskentelystä ihan samalla tavalla kuin muillakin kursseilla. Koska hajuerottelu oli meille täysin uutta, oli mukavaa saada paljon neuvoja ja vinkkejä sekä varsinaisille tunneille, että harjoitteluun kurssikertojen ulkopuolella. Saatiin edetä hyvin koiran tahtiin, jotta homma pysyi mielenkiintoisena.

Kurssilla tarvitsemiamme tavaroita olivat lasipurkit, namit ja pahvilaatikosta tehty purkkiteline. Tietysti myös tietokone, nettiyhteys ja web-kamera tarvittiin livetunneille :D Jossain vaiheessa kurssia käytimme kyllä myös vähän suurempaa läpinäkyvää muovipurkkia, koska sen avulla Rockyn oli paljon helpompi oppia kestoa, eli nenän pitoa purkissa pidempään. Kaikki tarvittava löytyi siis oikeastaan kotoa. Me edistyimme sen verran hitaasti, että meille jäi varsinainen hajun lisääminen (tee, mauste yms.) ja itse hajuerottelu itsenäiseen treenaamiseen.

Rockyn kanssa meillä oli alussa hieman hankaluuksia saada purkki tarpeeksi kiinnostavaksi, mutta pikkuhiljaa mentiin parempaan suuntaan ja Rocky alkoi tarjota toistoja innokkaammin. Me pidettiin treenipaikkana yläkerran välitilaa ja nykyään ollaankin jo siinä vaiheessa, että minun ei tarvitse kuin lähteä kävelemään sinne niin Rocky seuraa jo perässä treenin toivossa. Ajattelin tehdä toisen postauksen meidän varsinaisesta edistymisestä, sillä jos rupeaisin tähän postaukseen laittamaan muistiinpanojani, tulisi aika pitkä teksti :D Tein siis niitä suuret määrät kurssin aikana, joten livetuntien hyöty näkyi hyvin tässä asiassa.

Kurssin pituus oli kuusi kertaa ja siinä ajassa ehti hyvin päästä purkkitelineelle asti pienistä takapakeista huolimatta. Oli myös opettavaa seurata muiden työskentelyä, varsinkin jos he olivat meitä edellä. Heiltä sai hyvin esimerkkejä tulevaan treenaamiseen ja oikeaoppiseen suorittamiseen. Itse koin kurssissa hyväksi myös sen, että tuntien aikana sai treenata rauhassa kun pystyi olemaan ihan vain kotona. Rocky kun kuitenkin on sen verran häiriöherkkä, varsinkin kun puhutaan sille näinkin uudesta lajista. Silti saimme ikään kuin treenata ryhmässä ja oppia muilta, kätevää! Käytössämme oli myös kurssimateriaali, eli ohjeet kaikkiin vaiheisiin, sekä lyhyet opastusvideot. Ohjeiden lisäksi oli listattu myös mahdollisia ongelmatilanteita ja niiden ratkaisuja.

Me annamme kyllä suosituksen tälle kurssille, mukavaa tekemistä koiran kanssa ja olihan tämä myös kivaa vaihtelua tottelevaisuustreenille.
1. Rocky ottaa tauoista kaiken irti     2. Joko olis aika treenata?

*Yhteistyössä Koiruuksien Klubi*

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!